HÄMEENLINNA WEATHER

GolfNews

  

Virallinen Suomen Tiilaakson infokanava herää golfkauteen!

 

Hämeenlinna on Suomen Tiilaakso ja upea sellainen aivan joka tasoiselle golfarille, sillä missä muualla muutaman kilometrin sisään on kuusi golfkenttää – aivan helposta ysistä maailman huippuluokan viheriöihin. Virallinen kauden Tiilaakson golfkauden avaus perinteen mukaan tapahtuu Aulangon Hugolla pelattavalla scramble-kisalla ja tietenkin WebArt.fi käynnistämällä tiilaakso.fi -palvelun heräämisellä eloon.

 

Hämeenlinnaa on kutsuttu Tiilaaksoksi vuosikymmenet ja sille on erinomainen tausta, sillä Aulangon yhdeksänreikäinen golfkenttä on maamme toinen golfkenttä ja sen suunnittelu käynnistyi jo vuonna 1938. Ensimmäinen golfkilpailu pelattiin kentällä vuonna 1940 eli Hämeenlinnassa on golfharrastuksen parissa toimittu jo kuudella vuosikymmenellä. Pienenä nyanssina voidaan todeta, että maamme sotien aikana golfkenttää käyttettiin mm. perunapalstoina eli tällöin asiat laitettiin selkeästi tärkeysjärjestykseen.

 

Odotukset Tiilaakson kaudelle 2024

 

Tiilaakson golfkentille on ominaista, että jokainen kenttä on aina niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista ja, että pelaamaan iloisesti mahtuu myös vieraspaikkakuntalaiset – Onhan golf mitä suuremmissa määrin matkailutuote ja vieläpä perhekeskeinen tuote. Ja samaan hengenvetoon on todettava, että aivan jokainen Hämeenlinnan hotelli on valmis vastaanottamaan huippupalveluin kaikki kaupunkiin tulevat golfvieraat.

 

Hämeessä on otettu aina huomioon myös se, että perheessä kaikki eivät pelaa golfia ja silloin muille, kuin golfharrastajille, on tarjolla mukavia, hauskoja ja kiinnostavia kohteita usealle päivälle ja vieläpä halutessa monta päivässä. Lisäksi Hämeenlinnasta löytyy viikon jokaiselle illalle mukava ravintola ruokailuun, illanviettoon tai menevämpään hetkeen.

 

Tiilaakson tuleva ylpeydenaihe – Linna Golfin Villat

 

Tietenkin, kun puhutaan Tiilaaksosta, niin joka vuosi tapahtuu ja tehdään uutta. Sellainen ja vallan huikea on Linna Golfin kentälle tuleva upeiden asuntojen rakennushanke, mikä on lähes ainutlaatuinen maassamme. Tiedämme, että hanke on kovassa myötätuulessa ja kiinnostus asuntoja kohtaan on ollut maan taloudellisen tilanteen huomioiden jopa yllättävän suurta. Ja miksipäs ei, jos haluaa aloittaa oman golfkierroksen lähes omalta pihalta.

 

Tiilaakso.fi -sivusto kehittyy

 

WebArt.Fi tarjoaa tiilaakso.fi -palvelun ilmaiseksi jokaiselle Tiilaakson golfkentälle eli kaikki kenttien infot ja mainokset ovat aina ilmaisia. Siinähän on mukana suurta ”golfsydäntä” ja toisaalta sitä ”tekemisen meininkiä”, mitä Hämeessä ylipäätään kaikessa positiivisuudessaan on. Golfharrasteessa tärkeintähän on yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen, sekä avoin infoa jakava mieli – Jokainen golfharrastaja on ”sanansaattaja” tyylikkäästi ja positiivisesti, kuten etikettiin kuuluukin.

 

Tiilaakson kaudelle 2024 avaamme tiilaakso.fi -netsivustolle muutaman uuden palstan:

 

  • ”Golfkuvat” – jokainen pelaaja voi lähettää oman golfaiheisen kuvan teksteineen ja julkaisemme niitä netsivustolla

  • ”Golftarinat” – jos jollakulla on mainio golftarina Tiilaakson kentällä tapahtuneesta, julkaisemme sen mielellämme Golfuutisissa

 

Tiilaaksoterveisin,

 

Pekka Lyly
Suomen Tiilaakso

 

 

 

Tiilaakso.fi -palvelun tarjoaa WebArt.Fi

 

 

 

    

Golfin pariin edullisesti

 

Golf on varsin edullinen harrastus, kunhan perushankinnat on tehty, sillä välineet kestävät vuosia. Golfin pariin voi ja jopa kannattaa vihkiytyä mailojen perussetillä ja miksei, hankkimalla alkuun käytetyt välineet. "Muutamalla sataselle" pääsee hyvin alkuun.

 

Ja, jos pelataan Tiilaaksossa pelioikeudella, koko kauden pelit kierroksista riippumatta

esimerkiksi junioreille alk. 60€ koko kausi!

 

Tiilaakson 2023 Junioreiden

Pelioikeustarjoukset alk.60 € kausi!

Nyt on oikea aika aloittaa Golfharrastus ja käyttää hyödyksi Tiilaakson kenttien huimat pelioikeus-tarjoukset.

 

Greencard -kurssin suorittaneille luvassa on myös extraetuja eli tule mukaan upean harrastuksen pariin pienellä sijoituksella - upeita puitteita, haastavia tilanteita ja mukavia kavereita joka kentällä.

 

Tutustu pelioikeustarjouksiin ja huomaa, että Pelioikeudella

saat pelata niin paljon kuin haluat...

Tapahtumakalenteri 2023

 

Palveluksessasi

Parhaat Hotellit

rentouttavat hotellit

Nauti jälkipelistä...
Hotellit kartalla >>

Tekemistä & Shoppailua

Tutustu

31.000 metriä väylää

Suomen Tiilaakso on ehdottomasti Hämeenlinnassa, josta kertoo kauden lukemat tiivistettynä ja vauhti vain kiihtyy. Ja kentät 10 minuutin ajomatkan etäisyydellä toisistaan.

6

Golfkenttää

130.000

Golfkierrosta

85

Golfkilpailua

12.500

Pelaajaa