HÄMEENLINNA WEATHER

Suomen Tiilaakso on golfin keskus niin harrastajalle kuin kilpaa pelaavallekin.  

Kuusi kenttää, kuusi vaikeustasoa ja valtavasti mahdollisuuksia kokea golf lähellä ja myös nauttia Hämeen huippupalvelusta - Shoppailla, nautiskella ravintoloissa ja viihtyä koko perheen kanssa.

 

Seuraa uutisointia ja tiedät, missä ja milloin tapahtuu...

GolfNews

 

TIILAAKSON GOLFTARINOITA

 

Vanha golfari ei nähnyt kuin muutaman metrin 

 

Reilu vuosikymmen sitten koimme ystäväni HR:n kanssa ikimuistoisen tapaamisen Hattula Golfin ensimmäisellä tiillä ja tämä muisto kertoo paljon golfiin vihkiytyneen halusta pelata. 

 

Kun tulimme Hattula Golfin ensimmäiselle tiille aloittamaan kierrosta, siellä odotti hyvin vanha mies. Pikaisesti esittäydyimme, arvottiin lyöntivuoro ja ensimmäinen avaus osui vanhalle miehelle. Tämä kuitenkin empi ja antoi vuoronsa seuraavalle. Kun sitten tuli vanhuksen vuoro, hän oli hyvinkin epäileväinen mistä tekisi avauksen ja pyöritteli kädessään tiitä, sekä kirkkaan oranssia palloa. 

 

Kun aikansa oli miettinyt, hän totesi, että hän ei näe juuri mitään ja toivoi meiltä apua pelaamiseen – ohjeita väylän pituuteen, bunkkereiden ja vesien sijainnista ja tietenkin suuntaa, mihin avataan. Ja näin me toimimme eli kerroimme kaiken mitä me näimme, sekä lopuksi mailalla osoitimme lyöntisuunnan vanhuksen edessä, jonka mukaan hän asettui lyöntiin. Näin vanhus ymmärsi mihin lyödä, kuinka pitkälle, sekä mitä tulisi varoa ja kierros pääsi alkamaan.  

 

Itse olin vielä tuolloin varsin noviisi ja ystäväni taitavana golfarina osasi selvittää kulloisetkin lyönnit ja valita suunnat erittäin hyvin. Väylä väylältä hämmästyksemme kasvoi, kun tämä vanha mies löi pallon selitettyyn metrimäärään ja suuntaan erittäin tarkasti. Toki lyönnit suunnattiin väylän “varmoihin” paikkoihin, mutta hämmästyttävää oli lyöntien tekninen osaaminen ja tarkkuus lyödessä “sumuun”. 

 

Jälkeenpäin usein olen pohdiskellut tätä vanhaa taitavaa golffaria ehkäpä täysin vieläkään ymmärtämättä, kuinka taitava ja liikeradoiltaan rutinoitunut suorittaja hän oli, mutta peräänantamattomuus teki lähtemättömän muistijäljen. 

 

Pekka Lyly 

 

KERRO GOLFTARINA 

 

Onko sinulla sykähdyttävä, hauska tai muuten vain kertomisen arvoinen golftarina.

 

Kerro se meille ja julkaistaan tarina Tiilaakson uutisissa kaikkien iloksi. Lähetä tarina osoitteella: info@webart.fi ja aihekenttään “Golftarina” ja olemme pikaisesti yhteydessä. 

 

Tarina voidaan julkaista myös nimimerkillä tai vain etunimellä, mutta Tiilaakso News edellyttää henkilöllisyyden vahvistamista, joka jää vain toimituksen tietoon.

 

 

 

  

Golfin pariin edullisesti

 

Golf on varsin edullinen harrastus, kunhan perushankinnat on tehty, sillä välineet kestävät vuosia. Golfin pariin voi ja jopa kannattaa vihkiytyä mailojen perussetillä ja miksei, hankkimalla alkuun käytetyt välineet. "Muutamalla sataselle" pääsee hyvin alkuun.

 

Ja, jos pelataan Tiilaaksossa pelioikeudella, koko kauden pelit kierroksista riippumatta

esimerkiksi junioreille alk. 60€ koko kausi!

 

Tiilaakson 2023 Junioreiden

Pelioikeustarjoukset alk.60 € kausi!

Nyt on oikea aika aloittaa Golfharrastus ja käyttää hyödyksi Tiilaakson kenttien huimat pelioikeus-tarjoukset.

 

Greencard -kurssin suorittaneille luvassa on myös extraetuja eli tule mukaan upean harrastuksen pariin pienellä sijoituksella - upeita puitteita, haastavia tilanteita ja mukavia kavereita joka kentällä.

 

Tutustu pelioikeustarjouksiin ja huomaa, että Pelioikeudella

saat pelata niin paljon kuin haluat...

Tapahtumakalenteri 2023

 

Palveluksessasi

Parhaat Hotellit

Hotelli Vanajanlinna

     

Ei vielä tietoja...

     

rentouttavat hotellit

Nauti jälkipelistä...
Hotellit kartalla >>

Tekemistä & Shoppailua

Tutustu

31.000 metriä väylää

Suomen Tiilaakso on ehdottomasti Hämeenlinnassa, josta kertoo kauden lukemat tiivistettynä ja vauhti vain kiihtyy. Ja kentät 10 minuutin ajomatkan etäisyydellä toisistaan.

6

Golfkenttää

130.000

Golfkierrosta

85

Golfkilpailua

12.500

Pelaajaa